19.5.2019 Vfl Bochum 1848 vs Union Berlin

Kauden päätöskierros pelataan taas sunnuntaina ja suuri joukko FanClub Finlandin väkeä katsomossa. Mikä on hienompaa kuin täysi stadion viimeisessä kotipelissä. Tämä on muuten jo kolmas viimeisen kierroksen kotipeli. Union Berlinin kannattajia tulee varmasti paljon Bochumiin, sillä pelaahan se vielä voitolla suorasta noususta 1 Bundesliigaan.

Bochumilla ei juurikaan ole merkitystä kauden vikalla pelillä, koska sarjasijoitus on 9-12. Tv rahat pienenee ensi kaudelle ja muutoksia joukkueeseen on luvassa. Nähdäänkö Robbie Kruse ja Sidney Sam viimeistä kertaa Bochumin paidassa, sekä Hinterseerin ura Bochumissa huhutaan loppuvan ja siirtoa Hsv:hen pidetään varmana.

Bochum taisteli syyskierroksella tasapäin Berliinin kanssa ja mahdollisuudet nousuun olisi ollut olemassa. Vaikeudet alkoi kuitenkin talvella ja tappiot toistivat itseään. Harmin paikka, ettei keskinäisessä ottelussa taistella molempien noususta, mutta Bochum ei tule antamaan mitään ilmaiseksi sunnuntaina, sillä voitosta halutaan aina pelata. 

Arvio: 3-2 Bochumille

12.5.2019 St Pauli vs Vfl Bochum 1848

Viimeinen vieraspeli pelataan sunnuntaina Hampurissa. Vfl Bochumin vierassektori on loppuunmyyty ja meno tulee olemaan sen mukaista. Bochum pelaa kunniasta ja TV-rahoista, mutta St Paulilla on teoriassa vielä mahdollisuus nousukarsintaan.

Bochumissa on keväällä ajettu sisään uusia nuoria pelaajia ja ensi kaudelle huhuillaan isoja muutoksia. Pelaajamateriaalia tullaan vahvistamaan useilla hankinnoilla ja vanha runko tullaan uudistamaan, joille ei olla tarjottu sopimusta.

St Pauli oli pitkään kolmen sakussa nousussa kiinni, mutta viimeiset viisi peliä on ollut synkkää ja juna karkasi neljän pisteen päähän. Bochumilla ei tule olemaan helppoa Hampurin vierailulla. Viimeiset kohtaamiset on pääsääntöisesti Pauli vienyt, muutamaa tasapeliä lukuunottamatta. Tämä antaa joukkueelle lisäbuustia varmasti ja Bochum pistää kaiken peliin.

Arvio: 1-3

Vfl Bochum 1848 vs Magdeburg

Parin vierasottelun jälkeen olisi sitten kotipeli putoamista vastaan taistelevaa Magdeburgia. Bochumin vierassaldo jäi taas mollivoittoiseksi, kuudesta pisteestä yksi jäi kotiintuotavaksi.

Näin huonoa kevättä ei ole Bochumissa hetkeen nähty. Valmentaja Duttilla alkaa lähtölaskenta, vain 12 pistettä kevätkierroksilta tullut, kun syksy pelattiin ennätys hyvin. Joukkue ei ole kuitenkaan merkittävästi muuttunut keväällä. Muutamat nuoret pelaajat ovat saaneet vastuuta, mutta ei heidän piikkiin voi tappioita laittaa. 

Magburg on pelannut keväällä pisteiden valossa paremmin kuin Bochum. Vaikea ottelu on tulossa, 30 pistettä ei riitä Magdeburgilla sarjapaikan varmistamiseen. Magdeburgin loppuohjelma on Bochum, Union Berlin ja Köln. Ingolstadt hengittää sen niskaan pisteen päässä ja Duisburg on jo viiden pisteen päässä. Bochum tulee ottamaan pisteet kotiin.

Arvio: 3-1

28.4.2019 Ergebirge Aue vs Vfl Bochum 1848

Sunnuntaina pelataan taas vierasoittelusta Aue:n vieraana. Viimeiset neljä peliä jäljellä tästä kaudesta. Bochum on jo käytännössä varmistanut sarjapaikkaan ensi kaudelle, mutta Aue:lla on pudotusuhka vielä todellinen.

Viime ottelussa jatkui jo perinteiseksi käynyt tehottomuus. Hinterseer oli taas yhden huippupelin jälkeen täysin pimennossa. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko Kruse ja Sam jo kokoonpanoon, vai onko valmentaja Dutt hyllyttänyt pelaajat loppukaudeksi, koska sopimuksia jatkosta ei ole tehty.

Aue on perinteisesti ollut varsin hajuton ja mauton seura. Joukkue pelaa vuodesta toiseen putoamispeikko harteillaan. Joukkue on saanut viidestä viimeisestä pelistä vaan yhden pisteen. Siihen asti näytti selvältä sarjapaikan uusiminen, mutta tälle joukkueelle tuntuu kaikki olevan mahdollista. Bochum ottaa varmat pisteet.

Arvio: 0-2

21.5.2019 Darmstadt vs Vfl Bochum 1848

Bochumin sarjapaikka on varmistettu viime viikonlopun hienolla voitolla. Nyt pelataankin loppukausi erään kunniasta ja TV rahoista. Bochum menee Darmstadtin vieraaksi.

Edelleisessä pelissä Hinterseer pääsi taas maalinmakuun tekemällä hattutempun. Nyt on tilaisuus jatkaa putkea ja pelaajan itseluottamus on tapissa. Eisfelt on pitkän loukkaantumisen jälkeen päässyt avaukseen, mutta pelituntuman hakeminen ottaa aikansa. Hänet kannattaa kuitenkin merkitä, sillä hän on yksi taitavimmista keskikentälle moottoreista.

Bochumin puolustus on ollut keväällä haavoittuvainen. Edellisessä otttelussa loukkaantunut Hoogland on suuri menetys, jos hän ei palaudu seuraavaan peliin. Loukkaantumiset on muutenkin sotkenut kautta, puolet avauksen pelaajista on ollut pitkäaikais loukkaantuneita.

Darmstadt on Bochumin alapuolella, mutta eroa on vain kaksi pistettä. Joukkue on vaarallinen kotona, mutta vieraissa pisteitä ei ole tullut. Sama on vaivannut Bochumiakin, mutta nyt on aika tulla muutos.

Arvio: 1-2

14.4.2019 Vfl Bochum 1848 vs Greuther Furth

Sunnuntaina pelataan keskikastin joukkuetta Furthia vastaan. Furth on kaksi pistettä Bochumin edellä, joten voitolla mennään ohi. Voittaja Bochum tarvitsee, jotta sarjasijoitusta saadaan nostettua ja ensi kauden rahoitusta saadaan suuremmaksi.

Bochumin kevät on ollut todella huono ja voitot on ollut vähissä. Peli on kuitenkin kulkenut näennäisesti hyvin ja pallonhallinta on ollut joukkueella hallinnassa. Puolustaminen on ollut kuitenkin huonoja ja vastustaja on päässyt vastahyökkäyksiin ja on saanut tehtyä maalit.

Bochumin hyökkäykset on taas ollut tehottomia ja loukkaantumiset ovat vaikuttaneet eri vaihtoehtoihin. Todennäköisesti uusia pelaajia ei saada sairastuvalta seuraavaankaan peliin, joten valmennuksella riittää pohdittavaa. Hinterseer on jäänyt viime peleissä liian yksin.

Greuther Furth on pelannut varsin positiivisen kauden, sillä joukkueelta ei odotettu ennen kauden alkua kuin sarjapaikan säilymistä. Juokkue on kuitenkin jo varmistanut hyvissä ajoin sarjapaikan ensi kaudelle. Tämä voi myös antaa näytön paikan nuorelle Suomalaiselle Juho Ojalalle.

Arvio: 3-0

5.4.2019 Regensburg vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum matkaa Regensburgin vieraaksi perjantaina. Bochum on kolme pistettä kotijoukkueen alapuolella, joten voitolla on mahdollista nousta sen edelle ja varmistaa käytännössä ensi kauden sarjapaikka. Viime viikonlopun tasapeli HSV:n kanssa antoi taas toivoa paremmasta tulemisesta Bochumilta.

Hinterseer palasi kokoonpanoon viime pelissä, mutta tehot jäivät nolliin. Seuraavassa pelissä odotetaan jo maaleja. Kruse ja Sam on edelleen loukkaantuneena, joka näkyy hyökkäyspelin tehottomuuteena. Positiivista Duttin valmennuksessa on nuorten pelaajien ottaminen kentälle ja nyt kevätkierroksElla he ovat saaneet enempi vastuuta.

Regensburg on pelannut tasaisen kauden, ehkä hieman yllättäen joukkue on ollut sarjan keskikastia. Regensburg oli kuitenkin kauden alussa ennakkoveikkailuissa putoajakandidaattina. Joukkue on kuitenkin vaikea voitettava tällähetkellä ja Bochumin vieraspelisaldo on ollut viimeisissä peleissä todella huono. Raati kuitenkin luottaa Bochumin tason nostoon.

Arvio: 1-2

30.3.2019 Vfl Bochum 1848 vs Hamburger Sv

Maaottelutauko on taas ohi ja lauantaina vierailulle tulee sarjan kärkijoukkeista HSV. Bielefeldin vierailusta ei jäänyt pisteitä, joten nyt on Bochumin taas aika ottaa kotivoitto. Lauantaille on luvattu kesäkeliä ja katsomo tulee olemaan lähes täysi.

Edellisistä otteluista on puuttunut Hinterseer, Kruse ja Sam, kaikki on ollut Bochumin avainpelaajia. Kruse ja Hinterseer on näillä näkymin taas kokoonpanossa. Mainittakoon, että Hinterseerin huhutaan siirtyvän ensi kaudeksi nimenomaan Hampuriin HSV:n riveihin.

HSV on tälläkaudella ollut odotetun vahva ja se janoaa takaisin ykkösliigaan ensi kaudeksi. Joukkue on tasaisesti ottanut tärkeitä pisteitä, vaikka joukkueessa ei ole varsinaisia maalitykkejä. Lasoggalla on joukkueen paras maalintekijä 13 maalilla.

Bochum tulee kuitenkin nälkäisenä lauantaina. Joukkue tarvitsee pisteitä noustakseen sarjassa ylemmäksi. 

Arvio: 3-1

17.3.2019 Arminia Bielefeld vs Vfl Bochum 1848

Sunnuntaina on paikallispeli Bielefeldissä. Bochumilla olisi näytön paikka, sillä Bielefeld on vienyt kotonaan keskinäiset kamppailut vuodesta 2016 lähtien. Syykierroksella Bochum voitti kotona 1-0, jatkuisiko tästä voittoputki.

Pitkän tappioputken jälkeen Bochum otti Heidenheimista makoisan voiton viime viikonloppuna. Sarjan kärkijoukkueet on jo karanneet, joten Bochumilla ei pitäisi olla paineita loppukautta ajatellen. Korealainen Lee teki ensimmäisen maalin viime pelissä, toivottavasti hän saa jatkossa lisää onnistumisia, sillä hän on päässyt useammassa pelissä hyville maalintekopaikoille. Viime pelistä puuttuivat Suares, Hinterseer ja Kruse sekä Sam. Neljä avauskokoonpanon pelaajaa puuttui kokoonpanosta, hyllytettynä vai loukkaantuneena, sitä tarinaa ei ole paljoa kerrottu.

Bielefeldin kausi on mennyt mollivoittoisesti, vaikkakin joukkue on kolme pistettä Bochumin perässä. Joukkueen puolustuspelaaminen on ollut heikkoa ja siihen Bochumin täytyy iskeä. Bochum on viimeksi 2013 lähtenyt voittajana Bielefeldistä ja tälläkertaa voitto on tultava, sillä yhdistyksemme jäseniä lähtee sitä katsomoon todistamaan.

Arvio: 1-3

8.3.2019 Vfl Bochum 1848 vs Heidenheim

Pitkästä aikaa perjantai peli Ruhrstadionilla. Vierailulle tulee tähän asti hyvän kauden pelannut Heidenheim. Nyt on Bochumilla mahdollisuus kuitata syksyn tappio ja sehän johtui Losillan typerästä punaisesta kortista.

Edellinen peli Dresdenissä antoi jo Bochumille lupauksia, vaikka itseluottamus ei vielä voittoon riittänyt. Paluu vanhaan pelisysteemin näytti paljon paremmalta. Hinterseer sai taas yhden maalin tehtyä ja perjantaina hän tulee jatkamaan siitä. Kruse ja Sidney Sam puuttui viime ottelusta? Heidän panosta tullaan tarvitsemaan seuraavissa peleissä.

Nuori 17 vuotias Moritz Romling sai edellisessä pelissä taas minuutteja ja on varsin lupaava pelaaja Bochumille. Maalitilin avaaminen olisi nuorelle lupaukselle tosi tärkeää. Valmentaja Dutille pitää nostaa hattua, vaikka tappioita on viime aikoina tullut, että nuoriso-osasto on saanut vihdoin peliaikaa Janelt ja Moritz.

Heidenheim taistelee vielä jopa noususta. Joukkue on pelannut tasaisen kauden, mutta viime peleissä on ollut myös epävarmuutta. Tappio ja pari tasapeliä kolmesta viime pelistä. Olisiko Bochumin aika taas palata voittojen tielle.

Arvio: 2-1

3.3.2019 Dynamo Dresden vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum matkaa Dresdenin vieraaksi sunnuntaina. Kahden kriisijoukkueen kohtaaminen lisää molemmille joukkueille paineita. Bochumilla neljän ottelun tappioputki ja Dresdenillä yksi tasapeli viidestä pelistä.

Ennen viime peliä, puhuttiin Bochumilla olevan pieni kriisi, mutta pelin jälkeen se muuttui suureksi kriisiksi. Valmentaja Duttin muutokset ei todellakaan tuottanut tulosta. 4-4–2 pelisysteemion muuttaminen ei toiminut ja puolustuksen virheet varmistivat selvän tappion. Dresden pelissä palataan todennäköisesti vanhaan systeemiin. Raati toivoo Krusen ja Samin palaavan pelaavaan kokoonpanoon.

Dresdenin kevät on ollut takkuinen. Monta tappiopeliä hävittynä putkeen, tosin sarjan kärkijoukkueita vastaan. Sarja on kuitenkin tasainen ja marginaalit on pienet joukkueiden välillä. Luottoa Bochumiin silti riittää, pelaajat osaa pelata, kunhan saavat taas paketin ja itseluottamuksen kasaan.

Arvio: 0-1

23.2.2019 Vfl Bochum 1848 vs Holstein Kiel

Alkaako kevät aurinko paistaa vihdoin Vfl Bochumille. Kolme tappiota alla ja itseluottamus on pudonnut nollaksi. Holstein Kiel saapuu vieraaksi lauantaina.

Hyökkäyspelin on parannuttava, Bochumin hyökkäyspeli on kärsinyt Krusen ja Leen puuttumisesta harjoitusjaksolla. Maaottelut ovat usein häirinneet pelaajien paluuotteluita. Hinterseer on kaukana syksyn tasosta ja maalijyvä on kadoksissa. Valtavan työmaarän peleissä tekevä Sydney Sam on ollut aktiivinen, mutta maalinteko hänellä on liian vaikeaa.

Bochumin puolustus on kärsinyt yksilövirheiden raakuudesta. Joka ottelussa karmaisevat virheet ovat kostautuneet. Maalivahti Riemannin on viimeistään nyt saatava pelinsä uomiin tai hänen on annettava paikkansa Dornebuschille.

Holstein Kiel on aina ollut vaikea vastustaja Bochumille. Kiel on taisteullut kärjen tuntumassa, mutta kevät kierrokset heilläkin ovat olleet vaikeita. Tasapelit on usein joukkueen lopputuloksena, jotka ei paljoa pisteitä tuo. Kielin paras maalintekijä on Janni Serra 9 maalillaan. Serrahan pelasi viime kaudella meillä Bochumissa kiikaritehoin 12 ottelua.

Arvio: 2-1

16.2.2019 Fc Ingolstadt vs Vfl Bochum 1848 

Vfl Bochum matkaa Audi-kaupunkiin Ingolstadtin vieraaksi. Kevät on alkanut Bochumilta takkuisasti, ainoastaan voitto Duisburgista ja kaksi tappiota viime peleistä. Vfl Bochum pieksi Ingolstadin syksyllä 6-0, nyt taitaa tulla tiukempaa.

Viime otteluun saatiin saatiin Krisse ja Lee takaisin, mutta meidän vahvistukset oli kaikkea muuta kuin vahvistuksia. Krisse pääsee perinteisesti paikoille, mutta viimeistely on onnetonta. Lee oli taas aivan hukassa maaotteluiden jälkeen. Toivotaan, että nämä pelaajat nostaa profiilia lauantaina.

Maalivahti Riemann on saanut kritiikkiä viimeisistä peleistä, mutta edellinen peli näytti sen miksi hän on joukkueen ykkösmaalivahti. Torjunnat piti joukkueen pelissä mukana ja niitä todella tarvitaan, jos halutaan pysyä sarjassa kärjen vauhdissa.

Ingolstadtilla on ollut vaikea kausi, joukkue on karsintaviivan alapuolella ja taistelee säilymisestä. Kevät on kuitenkin alkanut kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Joukkue varmasti taistelee kynsinhampain lauantaina voitosta. Katkera  tappio edellisestä Bochum pelistä lisää varmasti joukkueen motivaatiota.

Arvio: 1-2

9.2.2019 Vfl Bochum 1848 vs Paderborn

Viime sunnuntain peli on painanut takaraivossa ja pettymys joukkueen esitykseen oli kova. Onneksi pelit jatkuu lauantaina Ruhrstadionilla. Bochumin fanit on juhlatuullella ja kannatus on kova. Lähes paikallisderby Paderbornia vastaan. Joukkueet on lähes tasapisteissä keskenään sarjataulukossa.

Bochumin hyökkäyspeli ja maalinteko oli ongelmana viime ottelullaan. Joukkue saa vahvistukset lauantaina takaisin. Kruse ja Lee on harjoitellut joukkueen mukana koko viikon. Ganvoula on hyökkäyksestä pari ottelua pois suoran punaisen takia. 

Maalivahti Riemann on aloittanut kevät kauden haparoiden. Uskaltaako Dutt antaa mahdollisuuden  kakkosmaalivahti Felix Dornebuschille. Varmasti joukkueen valmentajat ovat keskustelleet asiasta.

Sc Paderborn on ollut vahvassa iskussa. Viikonloppuna 6-0 voitto Fürthistä ja tiistaina 3-1 voitto Duisburgista cupin pelistä. Toisaalta tässä on nyt iskun paikka Bochumilla, väsynyt joukkue tulee vastaan.

Arvio: 2-0

3.2.2019 Sandhausen vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum matkaa sunnuntaina Sandhausenín vieraaksi. Tiistain peli painaa varmasti reisissä, mutta tauon jälkeen joukkueilla on varmasti virtaa. Bochum taistelee vielä noususta ja Sandhausenilla on putoamispeikko vielä niskassaan.

Vfl Bochum voitti tiistaina Duisburgin. Joukkueessa olivat edukseen uudet tulokkaat, toppari Baumgardner ja hyökkääjä Zoller. Heti ensimmäisessä pelissä Zoller sai maalitilin auki. Zoller ja Hinterseer pelasivat heti todella hyvin yhteen ja Zoller tuo pääpelivoimaa Bochumille.

Kruse ja Lee ovat olleet Aasian cupissa koko tammikuun, viime perjantaina heidän maajoukkueessa tippuivat jatkosta, joten sunnuntaina on mahdollista, että heidät nähdään kokoonpanossa. Leen ja Krusen puuttuminen on näkynyt Bochumin joukkueessa.

Sandhausenin kausi on ollut tuskallinen. Ainoastaan kolmetoista pistettä ja joukkue on putoamisviivan alapuolella. Vfl Bochumilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hakea pinnat kotijoukkueelta.

Arvio: 0-1

29.1.2019 Vfl Bochum 1848 vs Msv Duisburg

Kevär kierros alkaa vihdoinkin, kuukauden talvitauko tuntui ikuisuudelta. Vfl Bochumin pelit alkaa tietenkin derbyllä Duisbugia vastaan. Bochum voitti syksyllä paikallisvastustajan 2-0, Duisburg ei toipunut tästä koko syksynä ja joukkue pelaa putoamistaistelusta vielä keväälläkin.

Vfl Bochum on harjoitellut tammikuun todella kovaa. Ensimmäinen leiriviikko harjoiteltiin kotimaisemissa ja toinen Espanjan lämmössä. Harjoituspeleissä kokeiltiin selkeää kaksien kärjen pelisysteemiÄ, mutta seuraavat pelit näyttää, onko tarvetta näihin muutoksiin.

Vfl Bochumin joukkueeseen liittyi kaksi uutta pelaajaa, Simon Zoller ja Dominik Baugardtner. Harjoituspelerissä ei nähty kuitenkaan mitään pro vahvistuksia, mutta aika näyttää saavatko uudet pelaajat mahdollisuuden näyttää osaamista tosipeleissä. Harjoituspelissä nähtiin myös useita 2000 ja 2001 syntyneitä nuoria pelaajia, olisko tämä merkki siitä, että Bundesliiga debyytti nähdään keväällä heidän osaltaan.

Duisburgin syksy oli yhtä tuskaa, joukkue rämpii karsintaviivan alapuolella. Neljän pelin tappioputkI ennen joulua ei antanut hyvää lähtökohtaa keväälle. Talvitauko on ilmeisesti tehnyt hyvää, kun katsoo harjoitusotteluiden tuloksia. Voitto ja pari tasapeliä kovista vastustajista. Kova peli on kuitenkin tiistaina tulossa, Bochum taistelee vielä noususta ja Duisburg säilymisestä.

Arvio: 2-0

21.12.2018 Fc Köln vs Vfl Bochum1848

Vfl Bochumin vieraspelit jatkuu paikallispelillä Kölnin vieraana. Bochumista on lähdössä 4000 katsojaa fanijunalla Kölniin. Bochum joutuu tiukkaan paikkaan, sillä Köln lähtee ennakkosuosikkina otteluun. 

Kahden tappion jälkeen Bochumilla on paineet. Joukkue on pelannut ottelut tilastollisesti hyvin, mutta maalinteon ongelmat ja puolustuksen epävarmuus ei ole tuonut voittoja. Hinterseerin ja Sidney Samin maalintekaidot on ruosteessa. 

Bochumin valmentaja Dutt on vaikeassa paikassa. Loukkaantuneita pelaajia on paljon ja valmentajaa on kritisoitu vastuun antamatta jättämisestä nuorille pelaajille. Viimeiset kolme peliä valmennusryhmä on tehnyt vain yhden vaihdon per ottelu. Kölnissä tähän pitää tulla muutos.

FC Köln on sarjassa toisena Hsv:n jälkeen. Joukkueen ainoa tavoite on nousta keväällä ykköseen. Simon Terodde, siis meidän entinen hyökkääjä on jäätävässä kunnossa, jo 21 maalia tehtynä. Sarja on kuitenkin täynnä yllätyksiä ja Bochum tulee antamaan faneille joululahjana voiton.

Arvio: 1-2

15.12.2018 Union Berlin vs Vfl Bochum 1848

Lauantaina kohdataan sarjan kärkikolmikosta Union Berlin. Maanantain tappio kirvoittaa mieltä ja nyt puhutaan suorastaan pakkovoitto pelistä. 

Lauantaina Bochumin joukkue saa takaisin Leen, joka oli viime pelistä pois korttitilin takia. Luokkaantumishuolet painaa vielä ja nuoria pelaajia on vaihtopenkillä. Duttin vastuunanto heille on valitettavasti ollut olematonta. Saglam -98 syntynyt pelaaja pelasi viime ottelussa hyvän pelin.

Union Berlin on pelannut tasaisen syyskauden, ollen kolmantena sarjassa. Union Berlin ei hävinnyt sarjassa ollenkaan tälläkaudella. Tasapelejä on tullut useita, joten sarjan kärkeen ei joukkue ole yltänyt. Vaikea, mutta voitettavissa oleva joukkue lauantaina vastastassa. 

Arvio: 1-2

10.12.2018 Vfl Bochum 1848 vs St Pauli

Maanantaina Vfl Bochum saa vieraaksi Hampurin toisen joukkueen St Paulin. Bochumille on taas näytön paikka, viimeisen ottelun tasapelin jälkeen on päästävä voittojen tielle. Ottelulla on tärkeä panos,sillä voitolla nousuhaaveet säilyy.

Bochumin joukkuetta ovat rasittaneet loukkaantumiset, Pantovic, Maier ja Krusen poissaolot aiheuttavat päänvaivaa valmentaja Duttille. Edellisessä ottelussa oli vaihtopenkillä nuoria pelaajia, jotka eivät kuitenkaan saaneet vastuuta. Loppuvuoden ottelut on sarjan kärkijoukkueet, Pauli, Union Berlin ja toisen kierroksen ottelu Kölniä vastaan. Peleillä on valtava panos, sillä kaikki taistelevat sarjan kärkipaikoista. 

St Pauli on pelannut varsin hyvin ja tasaisesti syyskauden. Viimeaikoina joukkueelle on tullut tasapelejä ja viimeisin voitto on kuukauden takaa. St Paulilta odotetaan paljon vieraskannattajia Bochumiin vai menevätkö ne lakkoon? Se  nähdään maanantaina. Maanantain pelithän tulee loppumaan kaudella 2021 fanien toiveesta.

Arvio: 2-1

2.12.2018 Magdeburg vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum matkaa pohjoiseen Saksaan Magdeburgin vieraaksi. Viime kauden nousijajoukkue Magdeburgissa on fanaattiset kotijoukkueen kannattajat. Bochum lähtee selvänä ennakkosuosikkina sunnuntain peliin.

Vfl Bochum lähtee otteluun hieno kotiottelu allaan. Hinterseerin maaliputki meni poikki viime viikonloppuna, joten seuraavassa pelissä tullaan näkemään maali. Edellisessä ennakossa arveltiin Weilandtin onnistumista ja niinhän siinä kävikin. Maaliputki jatkui kahdella maalilla ja hänen itseluottamus on kohdallaan. Kruse on mitä todennäköisesti edelleen luokkaantunut reisivamman vuoksi.

Magdeburg on sarjan häntäpään joukkeita. Edellisessä ottelussa se kuitenkin laittoi Greuther Fürthin ahtaalle, mutta hävisi ottelun lopulta 3-2. Joukkueen fanit kuitenkin ovat seuran takana ja tunnelma stadionilla on korkealla. Bochum tulee voittamaan ottelun.

Arvio: 1-3

24.11.2018 Vfl Bochum 1848 vs Erzgebirge Aue

Maaottelutauko ohi ja päästään tositoimeen. Kaksi seuraavaa peliä on tärkeitä Bochumille, niistä voitot niin taistellaan sarjan kärkisijoista. Lauantain kotiottelu pitkästä aikaa, tuo varmasti yleisöä Ruhrstadionille.

Bochumin pelaajatilanne pitäisi olla hyvä, pitkäaikaisloukkaantuneet on saatu harjoitusvahvuuteen ja vaihtopenkillä on laajuutta. Hinterseer, Kruse on hyökkäyksessä ja Celozzi sekä Soares puolustuksessa. Weilandt on päässyt hyvään maalivireeseen ja hän voi lauantaina yllättää positiivisesti.

Aue on parin ottelun tappioputkessa ja sitä olisi nyt hyvä jatkaa. Viime vuosina Aue ollut sarjan häntäpää joukkueita ja ei tänäkään vuonna odotukset ole kovinkaan korkealla. Hemmerich ja Wydra entiset Bochumin pelaajat kannattaa laittaa seurantaan.

Arvio: 2-0

12.11.2018 Vfl Bochum 1848 vs Darmstadt

Vfl Bochumin maanantai ottelut jatkuu ja fanit kiittää pettyneenä päättäjiä näistä peleistä. Kaksi viimeistä peliä Bochum on pelannut hyvin, mutta viimehetken vastustustajan tasoitusmaalit ovat olleet joukkueelle ja faneille suuria pettymyksiä. Darmstadt pelistä odotetaan voittoa.

Vfl Bochumin puolustuslinjasta on loukkaantunteena Celozzi ja Soares, viime tiedon mukaan Soares on ollut harjoituksissa mukana, mutta riittääkö aika toipumiseen ennen maanantaita. Hinterseerin maalijyvä on kohdillaan ja laitahyökkääjien tarjoiluista hän ei ole montaa kertaa erehtynyt.

Darmstad on samassa pistemäärässä kuin Bochum. Darmstadtilla on kotivoitto alla viime pelistä. Tällähetkellä vierasjoukkueella on hyvä putkI, kolmesta viime pelistä on kaksi voittoa ja tasapeli. Joukkueen puolustus on ollut heikko lenkki, johon Bochumin on iskettävä.

Arvio: 2-0

2.11.2018 Greuther Fürth vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum matkaa Greuther Fürthiin vieraaksi perjantaina. Bochumilla on karvas tasapeli edellisestä ottelusta ja vastaan tulee sarjan kärkipäähän lukeutuva Fürth. Furthlla on edellisestä ottelusta tappio alla ja voitolla Bochum nousisi tasapisteisiin.

Viime otteluissa Bochumin hyökkäyspeli on ollut hyvällä tasolla. Maalinteko on onnistunut hyvällä prosentilla ja erityisesti Hinterseer on saanut maaleja aikaiseksi. Joukkueen ongelmat oli viime ottelussa puolustamisessa. Laitapuolustajien nousut ovat kostautuneet vastahyökkäyksinä omaan päähän. Joukkueen maalivahti Riemann on pitänyt joukkuetta monessa pelissä mukana torjunnoillaan. 

Greuther Fürth on tälläkaudella yllättänyt kaikki hyvällä menestyksellään. Joukkue on koko alkukauden ollut sarjan kärki joukkueita. Joukkue on tasaisesti pystynyt kääntämään pelit voitoiksi. Kumpi hyökkääjistä vie voiton Fürthi Keita vai Bochumin Hinterseer?

Arvio: 1-2

29.10.2018 Vfl Bochum 1848 vs Regensburg

Syksyn pimein aika ja pelipäivä maanantaina. Melkein voi sanoa, että viikonloppu on pilalla, kun ei tule Bochumin peliä. Kotiotteluun saapuu vieraaksi Regensburg, joka on tasapisteissä Bochumin kanssa.

Viikko on taas harjoiteltu kovaa. Terveystilanne on toistaiseksi hyvä, sillä loukkaantuneita pelaajia on saatu joukkueen harjoituksiin lisää. Nähdäänkö Eisfelt maanantaina kokoonpanossa, siitä kuullaan viikonlopun aikana. Jannik Bandowski ja Milos Pantovic ovat pitkäaikaisloukkaantuneita.

Viime ottelussa ei maaleja nähty, mutta vahvana kotijoukkueena Bochum tulee tekemään maaleja. Robbie Kruse on ollut ilman maaleja jo useamman pelin, joten olisiko nyt hänen vuoro. Sebastian Maierin maalitili on vielä avaamatta, hänen otteita kannataa seurata, sillä taistelutahtoa häneltä ei puutu.

Regensburgin kausi on alkanut hyvin. Joukkue on tasaisesti saanut pisteitä eikä suurempia notkahduksen ole nähty. Joukkue on viiden tappiottoman ottelun putkessa, joten vaikea vastustaja on Bochmille tiedossa. Bochum tulee katkaisemaan tämän putken.

Arvio: 2-0

21.10.2018 Hamburger Sv vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum pääsee pelaamaan pitkästä aikaan Hsv:tä vastaan. Viimeinen Bundesliiga kohtaaminen pelattiin viimeksi vuonna 2010. Viime kauden jälkeen Hsv:n pitkä 1 Bundesliiga historia (55v) päättyi putoamiseen.

Maaottelutauko tuli hyvään aikaan Bochumille. Parin tappion jälkeen onneksi tuli tärkeä voitto Bielefeldistä ennen taukoa. Joukkue on päässyt tervehtymään loukkaantumisista, Soares, Lee ja Eisfeld ovat päässeet jo harjoittelemaan joukkueen mukana.

Hsv on tällähetkellä sarjassa kolmantena, mutta voitolla Bochumilla on mahdollista nousta sen edelle. Toivottavasti Hinterseer jatkaa maalitehtailua samaan malliin kuin ennen taukoa ja Kruse ja Sam on tukemassa hyökkäyksiä.

Hsv on pelannut kauden odotusten mukaisesti olemalla sarjan kärkikolmikossa. Joukkue on kuitenkin voitettavissa, sillä Hsv:llä on häpeällisiä kotitappioita Regensburgille ja kauden avauksessa Kielille. Bochumissa on odotettu tätä kohtaamista, sillä 3000 Bochum fania on lähdössä katsomaan peliä.

Arvio: 1-2

5.10.2018 Vfl Bochum 1848 vs Arminia Bielefeld

Perjantaina pelataan paikallisottelu Arminia Bielefeldiä vastaan. Bochumilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa voitto tästä pelistä, sillä kolme viimeistä ottelua on mennyt penkin alle.

Edellinen ottelu Heidenheimia vastaan on unohdettu ja viikko on saatu harjoitella rauhassa. Saadaanko loukkaantuneet pelaajat Kruse ja Suares takaisin pelaavaan kokoonpanoon nähdään vasta perjantaina. Näiden pelaajien puuttuminen on näkynyt liian selvästi joukkueen otteissa.

Hinterseerin maalijyvä on onneksi kohdillaan. Viisi maalia kahdeksaan peliin on hyvä suoritus. Hyökkääjällä on itseluottamus kohdallaan. Sidney Samin peliaika on jäänyt vähiin pelikieltojen takia, mutta perjantaina hän on aloituksessa.

Arminia Bielefeld on pisteen edellä Bochumia. Joukkue hävisi edellisen ottelun Kölnille 1-3. Joukkueella on vain kaksi tappiota sarjasta, suurseuroille Köln ja Hsv. Bochum tulee kuitenkin vihaisena otteluun ja tulee voittamaan.

Arvio: 1-0

29.9.2018 Heidenheim vs Vfl Bochum 1848

Englantilaisen viikon viimeinen ottelu pelataan Heidenheimissa. Bochumin perinteisesti huono viikko jatkuu vierapelillä. Kuudesta pisteestä vaan yksi saatu, joten tässä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin saada kolme pistettä.

Vfl Bochummin tappio otti koville. Juokkue oli selkeästi parempi, mutta maalipaikoista ei saatu sisälle. Bochumilta puuttui hyökkäyksestä Robbie Kruse, joka oli loukkaantunut. Hänen poissaolo näkyi joukkueen pelissä. Hyökkäyksistä puuttui Kresemainen terävyys. Krusen pitäisi olla huomenna mukana, joten hyökkääjille saadaan maalipaikkoja.

Heidenheimin kausi on ollut perinteisen tasaista. Pieni seura porkustaa tasaiseen tahtiin pisteitä ja muut ihmettelee kuinka joukkue voi edelleen pelata 2 Bundea. Joukkue on kuitenkin ottanut pisteen sarjan kärkijoukkueelta Fürthilta ja Dresdeniltä.

Vfl Bochumilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa pisteet Heidenheimilta. Kärki karkaa muuten Bochumilta. Joukkueen tavoite on nousussa, joten enempää ei vaaa pistemenetyksiin.

Arvio: 0-1

25.9.2018 Vfl Bochum 1848 vs Dynamo Dresden

Vfl Bochum pelaa tiistaina idän ylpeyttä, Dynamo Dresdeniä vastaan. Palautumispäivät ovat jääneet vähiin lauantain jälkeen. Kolme ottelua yhteen viikkoon, tuo haastetta joka joukkueelle. 

Bochumille tuli lauantaina karvas tasapeli. Vastustajan viimehetken tasoitus ei saa enää kummitella mielessä vaan siitä on otettava opiksi. Bochumin pelaaminen on ollut hyvällä tasolla ja sitä on hienoa katsella. Hinterseerin maalijyvä ja itseluottamus on kohdillaan, 4 maalia kahteen viime otteluun.

Dresdenin kausi on alkanut tasaisesti, kolme voittoa ja samanverran tappioita. Voitolla joukkue nousisi Bochumin edelle sarjassa. Lauantaina Dresden kaatoi Darmstadtin selvästi 4-1. Joukkue teki lähes puolet tämän kauden maaleista viime pelissä.

Bochum pelaa huomenna hyökkäyspeliä. Joukkue ottaa pallonhallinnan ja pyrkii sitä kautta saamaan maalipaikat. Dresdenin rooli jää vastahyökkäyksiin ja niissä pitää Bochumin puolustuksen olla tarkkana. Huomiseen kokoonpanoihin voi tulla yllättäviä muutoksia. Molemmat valmennusryhmät varmasti miettivät joukkueen rankkaa kuormitusta.

Arvio: 2-0 

22.9.2018 Kiel vs Vfl Bochum 1848

Jatkuuko Bochumin hurmos lauantaina lauantaina Kielin vieraana? Viime viikonloppuna ylivoimaisen 6-0 voiton ottanut Vfl Bochumin itseluottamus ja henki on huipussaan. Joukkue matkaa perjantaina pohjoisen satama kaupunkiin.

Vfl Bochumin peli on ollut todella vakuuttavaa. Pallonhallinta ja syöttöprosentti on korkealla tasolla sekä erityisesti pelinopeus on silmiinpistävän hyvällä tasolla. Hinterseerin maalijyvä on taas löytynyt ja Krusen pirteät otteet tekee hyökkäyksistä vaarallisia.

Kiel hävisi edellisen ottelun Greuther Furthille 1-4 vieraissa. Muuten joukkue on aloittanut kauden hyvin uuden valmentajansa kanssa. Kauden avauksessa kaatui tällähetkellä sarjan kärkijoukkue Hsv 0-3 vieraissa. Kiel on aina vaarallinen kotijoukkue, jonka fanaattiset kannattajat varmasti odottavat voittoa.

Vfl Bochum tulee jatkamaan hyökkäysvoittoista, mutta puolustavaa peliä. Lauantaina tullaan näkemään maaleja, sillä Kiel on useaan otteeseen pelannut upporikasta ja rutiköyhää.

Arvio: 2-3

16.9.2018 Vfl Bochum 1848 vs Ingolstadt

Sarja jatkuu maaottelutauon jälkeen kotiottelulla Fc Ingolstadtia vastaan. Tauon aikana Bochum pelasi harjoitusottelun Mönchengladbachia vastaan, häviten sen 2-1. Esitteleekä Bochum uuden pelaajan Etelä-Korealaisen Chung Yong Leen sunnuntaina? 

Vfl Bochumin kokoonpanoon tulee muutoksia. Pantovic loukkaantui viimeisessä sarjapelissä ja joutui pitkälle sairaslomalle. Loukkaantumisten takia edelleen on pois kokoonpanosta Bandowski ja Eisfelt. Hyökkäykseen hankittua Chung Yong Leetä odotetaan avaukseen. Kokenut Etelä Korean maajoukkue pelaaja on pelannut jo kymmenen vuotta "saarella", joista viimeisenä Crystal Palace.

Ingolstadt on aloittanut kauden vaihtelevasti. Viimeisessä pelissä joukkue sai kuitenkin voittotilinsä auki, 3-2 voitolla Erzgebirge Auen. Pari maalin tappiota ja pari tasuria on joukkueen tämän kauden saldona. 

Vfl Bochum tulee pelaamaan hyökkäysvoittoista peliä ja ottaa kotivoiton Suomalaisten kannustusjoukkojen kunniaksi.

Arvio: 2-1

31.8.2018 Sc Paderborn vs Vfl Bochum 1848

Ottelut jatkuu perjantaina Paderbornin vieraana. Paderborn nousi viimekauden jälkeen takaisin 2 Bundesliigaan. Vfl Bochum lähtee ennakkosuosikkina tähän kamppailuun. 

Bochumlla on kaksi peräkkäistä voittoa sarjasta. Edellisessä pelissä valmentajat ja pelaajat ihmettelivät kotiyleisön vihellystä ekan puoliajan jälkeen 0-0 tilanteessa. Valmentaja Dutt kritisoi ottelun jälkeen kotiyleisön käytöstä. Olisiko Bochumin cup ottelun tappiolla ollut vihellyskonsertin syy?

Vfl Bochumilta puuttuu edelleen Sidney Sam kokoonpanosta pelikiellon vuoksi. Joukkue tulee lähtemään otteluun samalla kokoonpanolla kuin viime ottelussa ja Hinterseer tulee aloittamaan maalinteon. Perjantaina nähdään millä mielin Robin Kruse pelaa edelliskerran penkityksen vuoksi, vai ajatteliko valmennusjohto säästellä pelaajaa perheenlisäyksen vuoksi?

Sc Paderborn pelasi viime viikolla tärkeän vierastasapelin Greuther Fürthin kanssa. Joukkue oli jo kaksi maalia tappiolla, mutta nousi upeasti tasoihin kahdella viimehetken maalilla. Tämä oli joukkueelta huikea nousu, joka varmasti lisää sen itseluottamusta tulevaan kotiotteluun. Bochum on kuitenkin selvä ennakkosuosikki.

Arvio: 0-1

24.8.2018 Vfl Bochum 1848 vs SV Sandhausen

Perjantaina jatkuu sarja kotiottelulla Sandhausenia vastaan. Viikonloppuna pelattiin Saksan cupin ensimmäinen kierros ja kas yllättäin Bochum tippui Regional liigan joukkueelle heti. Sehän ei tietenkään yllättänyt raatia, sillä viime kaudella noutaja tuli samoin ekalla kierroksella.

 Vfl Bochumin pelit on sarjassa kuitenkin kulkenut. Peli on ollut valmista näin alkukierroksiin nähden. Robin Kruse ja Hinterseer ovat kauden alussa vahvoja ja perjantaina heiltä odotetaan maaleja.

Sandhausenin kausi on alkanut mollivoittoisesti, kahdella tappiolla, joukkue on sarjan hännillä. Joukkueen maaliero on 1-6 kahden ottelun jälkeen. Saudhausen tulee varmasti pistetilan avaus mielessä Bochumiin.

Vfl Bochumilta puuttuu avauksesta Sidney Sam pelikiellon takia. Hänen paikan tulee ottamaan Milos Pantovic. Bochumin kotiyleisö tulee vaatimaan voittoa, cup tappion häpeä antaa varmasti voimaa joukkueelle ja pakottaa pelaajat antamaan kaikkensa.

Arvio: 3-0

11.8.2018 MSV Duisburg vs Vfl Bochum 1848

Mikä onkaan hienompaa kuin pelata kesäjuhla lauantaina paikallisderby Duisburgia vastaan. Helsinkiin saapuu myös vieraaksi Duisburgin kannattajia, jotka ovat Bochum fanclub Finlandin vieraana.

Molemmat joukkueet aloittivat kauden tappiolla, joten molemmat joukkueet janoaa voittoa.

Vfl Bochum pelasi Kölniä vastaan hyvin, vaikka tappio tulikin. Maalinteko oli taas vaikeaa, mutta tärkeintä että paikkoja saatiin luotua useampaakin maaliin. Duisburg on pykälää helpompi vastustaja, joten maalipaikkoja saadaan varmasti monta luotua. Hinterseer tulee avaamaan maalihanat Duisburgia vastaan.

Duisburg pelasi viime ottelun Dresdenin vieraana. Dresden voitti 1-0 ottelun, mutta Duisburgilla oli myös omat maalipaikat. Hyökkääjien tehottomuus vaivaa naapurikaupungissa myös naapurikaupungissa. Duisburgissa on varmasti täysi stadion kotijoukkueen tukena. 

Vfl Bochum lähtee peliin tuttuun tapaan vakio avauksella, tuskin muutoksia tullaan tekemään viime pelistä. Tuleeko Eisfeld takaisin kokoonpanoon, se selviää lauantaina.

Arvio: 0-2

4.8.2018 Vfl Bochum 1484 vs Fc Köln

Kausi alkaa taas kerran Ruhrstadionilla kolmannen kerran putkeen. Vieraaksi saapuu viimekaudella  1 Bundesliigasta pudonnut paikalliskilpailija Fc Köln. Lippuja otteluun on hajapaikkoja enää jäljellä, joten mikä on hienompaa kuin avata kausi täydellä stadionilla. Tarjotaanko Kölnin kannattajille olutta, siitä tiedetään myöhemmin.

Vfl Bochum lähtee kauteen luottavaisin mielin, viimekauden valmentaja myllerryksen jälkeen joukkueen runko on pysynyt kasassa ja muutamia, toivottavasti vahvistuksia on saatu joukkueeseen. Harjoituskausi ja niihin liittyvät ottelut on mennyt hyvin ja joukkueen pelillinen valmius on ollut hyvällä tasolla.  

Vierailija Fc Köln on todella kova mittari tätä kautta ajatellen. Joukkueen runko on myös viimekaudesta muuttunut yllättävän vähän ja seura on satsannut tähän kauteen ainoastaan nousu ykköseen mielessä. Joukkueen budjetti on aivan omaa luokkaa verrattuna Bochumiin, mutta miljoonat ei aina tarkoita, että sillä saisi menestystä. Jokatapauksessa Fc Köln on sarjan ehdotonta eliittiä, sillä harjoitusotteluissa on kaatunut useita ykkösen joukkueita.

Vfl Bochumin pelaava maalivahti lauantaina on arvoitus, Reimann ei ole pelannut viimeisissä harjoitusotteluissa, joten avauksessa häntä tuskin nähdään. Joukkueen avaus on tuttu viime kaudesta, hyökkäys: Hinterseer, Kruse, Sam, keskikenttä: Tesche, Janelt ja Maier, puolustus: Hoogland, Fabian, Soares, Celozzi ja maalissa Dornebusch. Kausi aloitetaan tänä vuonna voitolla.

Arvio: 1-0

13.5.2018 Vfl Bochum 1848 vs Regensburg

Kauden viimeinen ottelu on hieno päättää kotistadionilla. Viimeiseen otteluun vieraaksi saapuu Regensburg, joka on samalla pistemäärältään Bochumin kanssa. Viime viikonloppuna molemmat joukkueet hävisivät ja voitolla on mahdollista saavuttaa sarjassa sija 4 tai 5. Rahassa voitto toisi tv-rahoja 13,2 miljoonaa euroa enemmän ensi kaudelle. Onko vähän vai paljon?

Bochum tulee peliin sisuuntuneena viime ottelun häviön jälkeen. Panosta joukkueella riittää ja viimeinen ottelu on aina voitettava. Hinterseerin maaliputki tulee saamaan jatkoa. Kevin Stögerin odotetaan siirtyvän kauden jälkeen 1 Bundesliiga joukkueeseen ja sunnuntaina on hänen jäähyväisottelu Bochumin paidassa.  Sidney Sam on edelleen ilman maalia, nyt on sen aika.

Nousijajoukkue Regensburg on taistellut sarjan kärkipaikoilla koko kauden ja on pelannut todella tasaisen kauden. Lopulta hyvä kausi ei riittänyt sille nousuun tai edes nousukarsintaan. Joukkueen tappioputki tulee jatkumaan Bochumissa.

Arvio: 2-0

6.5.2018 Union Berlin vs Vfl Bochum 1848

Kauden loppuhuipennus käsillä, viimeinen vierasottelu pohjoista Berliinin joukkuetta vastaan sunnuntaina ( siis nousukarsinta poislukien). Vielä riittää jännitettävää kaudelle, oma peli on voitettava, nousija Fortunalta kaivataan apuja ja voittoa Kielistä. Bielefeldin ja Regensburgin täytyisi menettää pisteitä omissa otteluissaan. Unelma kuitenkin elossa vielä.

Vfl Bochumin lentokeli jatkui viime viikolla ja joukkueen itseluottamusta ei enään horjuta mikään. Krusen ja Hinterseerin odotetaan tekevän maaleja, mutta eniten raati odottaa Sidney Samin avausmaalia? Rohkea hyökkäyspeli tulee jatkumaan Berliinissä.

Union Berlin tarvitsee vielä pisteitä, sillä karsintaraja on kolmen pisteen päässä kummittelemassa.Tämää kuitenkin luo joukkueelle painetta ja uskon että se menee yli. Bochum ottaa vakuuttavan voiton.

Arvio: 1-3

27.4.2018 Vfl Bochum 1848 vs Erzgebirge Aue 

Kolme viimeistä kierrosta on jäljellä sarjaa. Vfl Bochumin sarjapaikka on käytännössä varma ensi kaudelle. Nousukarsinnasta edelleen taistellaan, mutta siihen tarvitaan muilta joukkueilta apuja. Sarjan sijoituksessa on vielä suuurin jännitys jäljellä, sillä jokainenhan muistaa, kuinka paljon kauden viimeinen tappio maksoi Bochumille, 800 T€.

Ennen kauden alkua, raati veikkasi Erzgebirge Auen putoamista sarjasta. Joukkue on kuitenkin pelannut odotuksia nähden paremmin ja on vielä säilyjän paikalla. Viimeisistä peleistä ne kuitenkin tarvitsee pisteitä, jotta sarjapaikka varmistuisi niille.

Vfl Bochum lähtee otteluun samalla kokoonpanolla kuin viime otteluun. Hinterseerin maalijyvän odotetaan jatkuvan. Raadin yllätykseksi Hinterseer on jo noussut sarjan kolmanneksi parhaaksi maalintekijäksi tällä kaudella. Perjantaina nähdään hyökkäysvoittoinen Bochum, maaliero on saatava plussalle. Sidney Sam tulee avaamaan maalitilinsä seuraavassa pelissä. 

Arvio: 3-0

20.4.2018 Greuther Fürth vs Vfl Bochum 1848

Vfl Bochum jatkoi voittokulkuaan viime viikonloppuna ja joukkue 10 ottelun kuntopuntarissa ensimmäisellä sijalla. Vielä kuukausi sitten tilanne oli toinen, joten voittoputki tuli kreivin aikaan.  Teoriassa nousukarsinta on vielä mahdollinen, joka oli kauden alkaessa tavoitteena. Neljästä viimeisestä pelistä voitot niin nousukarsinta on Bochumin. Muut kärkijoukkueet ovat yskineet viimeaikoina ja ne tulevat pelaamaan ristiin otteluitaan.

Fürth taistelee Bochumin alapuolella sarjapaikasta, joten tasainen taistelu on taas odotettavissa. Tammikuun siirtoikkunassa seura osti täsmähankintoja, jotka auttaneet kevään peleissä. Kotijoukkue on vaikea voitettava, sillä on viidestä kotipelistä neljä voittoa ja yksi tappio.

Bochumilla oli viime ottelusta laitapakit Soares ja Gyamerah sekä hyökkääjä Eisfelt pois korttitilien takia. Se näkyi pelissä, mutta voitto tuli kuitenkin. Joukkue saa laajuutta perjantain peliin. Bochumin itseluottamus on tapissaan, joukkue hakee vieraista voiton.

Arvio: 1-2

13.4.2018 Vfl Bochum 1848 vs 1 Fc Kaiserslautern 

Kausi alkaa lähentyä loppua kohti. Viisi viimeistä kierrosta pelaamatta ja kaikki on vielä täysin auki, mitkä joukkueet säilyy sarjassa ja mitkä joukkueet nousee 1 Bundeen. Vfl Bochumin voitto Düsseldorfista antaa hieman tilaa hengittää putoamiskarsintaa ajatellen. 40 pistettä riittäisi hyvinkin, jos tilanne olisi normaali kausi. Tästä ottelusta voitto, niin taistellaan nousukarsinnan paikasta. Kyllä on erikoinen kausi?

Bochum lähtee ehdottomana ennakkosuosikkina seuraavaan peliin. Viime pelin voitosta itseluottamus on tapissaan ja kotifanit ei odota muuta kuin voittoa. Joukkueen hyökkäyspelaaminen on ollut viime peleissä sillä tasolla, että maaleja syntyy. Eisfeld on harmittavasti pois seuraavasta ottelusta punaisen kortin vuoksi. Bochumin täytyy kuitenkin olla hereillä, sillä FCK:n on pakko pelata voitosta tai putoaminen sille lähenee entisestään.

Kaiserslautern on ennen tätä peliä sarjan hännillä. Joukkue on pelannut kevätkierroksella kuitenkin hyvin pisteiden valossa. Se on saanut viimeisestä kymmenestä pelistä 17 pistettä ja on sillä tilastolla toiseksi tehokkain joukkue tällähetkellä. Fck pelaa joka ottelussa putoamisesta, mutta Bochum ei tule antamaan armoa.

Arvio: 2-1

6.4.2018 Fortuna 95 vs Vfl Bochum 1848

Pelit jatkuu paikallisderbyllä Fortunaa vastaan. Vfl Bochumin kuntokäyrä on vihreänä kahden voitetun pelin jälkeen ja odotukset F95 voittamiseen on kovat. Raati toivoo kolmatta peräkkäistä voittoa, jota ei vielä tälläkaudella ole saavutettu.

Bochumin kärkipelaaja Lukas Hinterseer on ollut loistovireessä, kahdessa pelissä 5 maalia. Maalit on tullut todella tärkeään aikaan, sillä putoamisesta on käynnissä ennennäkemätön kamppailu. Robbie Kruse ja Sidney Sam ovat nostaneet viimeaikoina tasoaan ja heiltä odotetaan maaleja syntyvän. Puolustuslinja joutuu varmasti koville Fortunan vastahyökkäyksille, joka on tälläkaudella ollut myrkkyä monelle vastustajalle.

Sarjakärki Fortunan kausi on ollut yllätyksellisen hyvä. Pari edellistä kautta on mennyt alakanttiin, mutta tälläkaudella joukkue on yllättänyt ja todennäköisesti nousee 1 Bundeen ensikaudeksi. Fortunan onni oli saada joukkueeseen lainalle Japanilaiset ja Belgialainen Raman. He ovat olleet joukkueelle todellisia vahvistuksia.

Fortunan hävisi Darmstadtissa viime maanantaina 1-0. Joukkue sai pelata 48 minuuttia ylivoimalla vastustajan saadessa ulosajon, eivätkä pystyneet edes tasapeliin. Bochumilla on voiton avaimet käsillä, vaikka Fortuna on sarjakärki.

Arvio: 1-3

Jaa tämä sivu