an Official FanClub of the Vfl Bochum 1848
22. maalis, 2019
Bochum Finland fanclubin matkassa ensikertalaisen silmin
Ajankohta: 15.-18.3
Matkan tarkoitus: Nähdä saksalaista jalkapalloa ja tutustua paikalliseen jalkapallo kulttuuriin yhdessä suomalaisten fanien kanssa
Eräänä helmikuisena iltana kokoonnuimme HPS 98 ultra isien kanssa kotikentän välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan ravintolaan nauttimaan pari olutta. Jo aiemmin oli tiedossa, että yksi HPS-miehistä suuntaa joka vuosi 1-3 kertaa ulkomaanmatkansa Saksaan katsomaan jalkapalloa. Kyseessä oli siis Mr. Peltonen ( nimi muutettu/GDPR 😊) Illan edetessä kerroin nimimuutellulle kaverille että olen miettinyt jo pidemmän aikaan haluni lähteä Saksaan katsomaan jalkapalloa. Mr. P sanoi, että olisi yksi paikka vielä vapaana kevään matkalle. Ihme ja kumma niin meikäläinen, sohvaperunan esikuva, sai itsensä liikkeelle ja varaamaan lennot reissua varten.
Mr. P kertoi, että asumme askeettisissa olosuhteissa, jotta voimme maksimoida kaiken muun. Tämän vuoksi otin jopa oman pyyhkeen mukaani. Tämä oli turhaa. Minun silmissäni kaikki majoitukset olivat oikein hyviä ja vastasivat enemmän kuin odotukseni olivat. Ensimmäinen matsi oli Bundesliigaa ja sekin oli yllätys. Mr. P ( edelleen nimi muutettu) sanoi, että fanclub seuraa eri sarjatasoja, joten kaltaiseni sivistymätön alkuihminen ei tätä tajunnut. Borussia Mönchengladbachin kotimatsi oli tunnelmaltaan huikea, vaikkakin itse ottelutapahtumat hieman pliisuja. Seuraavana päivänä matkustimme junalla Osnabruckiin 3 sarjaa katsomaan ja matkan varrella tipahteli kyytiin saksalaisiafanclubiin ihastuneita jalkapallotyyppejä. He olivat enemmän kuin ystävällisiä ja heidän kanssaan oli todella helppoa jutustella.
Minulla erittäin huono nimimuisti, mutta kaikki nuo hienot persoonat saivat minut tuntemaan, että olen yksi jalkapallotyyppimukana yhdessä ryhmässä. Osnabruckissa sain tuta mitä on, kun kotijoukkue voittaa ja seisot alhaalla fanien seisomakatsomossa. Olutsade. Takki pesty. Jengi polttaa kaikki kalorit, jotka tulleet oluesta ja syömisistä pelkällä huudolla ja pomppimisella. Ja sitten taas junalla eteenpäin Bochumin kaupunkiin. Tämä kaupunki ryhmälle ”thö” real deal. Kaikesta huokui, että nyt ollaan ryhmän alkutaipaleen alkulähteillä. Pinte Pub, Buschy und alleszusammen näkyi kaikessa.
Sunnuntaina koitti matkan tärkein matsi eli Bochumin, joka oli valitettavasti Bielefeldissä noin sadan kilometrin päässä. Hotellimme ikkunasta kun näkyi Bochumin koti stadion. Bielefeldissä oli paska keli, paska olut( alkoholiton) ja junallakaan ei päässyt perille. Ja turpaan tuli 3-1. Ei hyvä, vaikka Bochum teki kolme maalia joista 2 hylättiin.
Kaiken kaikkiaan yhteenvetona:
Plussat:
- Helvetin upea porukka ( fanclub) ja törkeen mukavat saksalaiset tyypit, jotka liittyivät sieltä sun täältä mukaan
- Yhteisöllisyys ryhmän sisällä
- Huonot läpät naurattaa aina
- Matsien tunnelma sarjatasosta riippumatta
- Bochum ja Mr Buschy
Miinukset:
- Bielefeld ja sää
Yt, Noviisi Mikko